keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tiiviit ohjeet toimivan blogin perustamiseen

Lähteenä käytetty Zipipopin Mikko Nisulan tekstiä: Kolme sanaa blogin perustamisesta

Olen täysin samaa mieltä Zipipopin Mikko Nisulan kanssa blogin perustamisesta. Ensin pitää benchmarkata muita, sitten miettiä strategia blogille ja lopuksi suunnitella tai hahmotella sisältöä.
Omassa blogissani en ihan ole pysynyt niissä tavoitteissa, jotka blogilleni asetin. Tekstin tuotanto on ollut haasteellisempaa kuin olisin kuvitellut. Lisäksi en ymmärtänyt, että jos vähän haluaa miettiä sisältöä, aikaa kuluu aika tavalla.
Kuten Nisula kirjoittaa Marmain jutussa, "bloggaaminen on kuin pyörällä ajo. Kun sen kerran oppii, sen taitaa aina."
Alussa on Nisulan mukaan tehtävä kattava benchmark ja mietittävä samalla, miksi parhaimmat blogit ovat niin hyviä. Mikä on niiden konteksti, kenelle ne on tarkoitettu ja millaista on niiden sisältö.
Pitää muistaa, että toisten blogeista ei saa kopioida. Oman idean ja strategian löytäminen vie aikaa. Samalla on Nisulan mukaan hyvä pureutua blogin kohderyhmään, ja ryhmän odotuksiin, samalla myös omiin tavoitteisiin, tyyliin ja sisältöihin. Haluatko, että blogisi on linjassa henkilöbrändäyksen kannalta vai haluatko olla aivan eri persoona blogissasi?
Kun olet saanut blogiisi aktiivisia lukijoita, lukijat odottavat sinulta jatkuvasti uusia oivalluksia ja ideoita aiheeseen liittyen. Joskus olen huomannut itsestäni, että uppoudunkin johonkin asiaan niin syvällisesti, että tule kriittiseksi mitä kirjoitan. Lyhyiden tekstien tuottamiseen saa kulutettua aikaa aika paljon.
Vielä yksi hyvä kysymys on, että haluatko lukijoiden tunnistavan sinut vai pidätkö blogiasi anonyymina? Se on valinta, joka sinun tulee tehdä heti alussa. Olen tyytyväinen, että olen saanut blogiini muutamia lukijoita näin lyhyen ajan kokemuksella. Aion jatkaa valitsemallani tiellä ja toivon, että saan ylläpidettyä blogiani jatkossakin tuomalla lukijoille ideoita ja oivalluksia.
Tähän loppuun lisään kuvan ns. pukeutumishuoneesta, jota olen aina halunnut, mutten vielä koskaan saanut. Pitäneekin lotota taas viikonloppuna, jos vaikka tärppäisi.
* Mikko Nisulan kirjoituksia voi lukea Zipipopin omasta Sosiaalinen media -blogista.
Ps. Hauskaahan tämä blogin kirjoittaminen on. Jos kirjoittaisin samoista aiheista pöytälaatikkoon, kukaan ei voisi hyödyntää löydöksiäni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä palautetta ja jatkan blogini kehittämistä uusilla ideoilla.